Uskalla unelmoida – sponsorointi mahdollistaa haaveita

750 000 euroa. Siinä summa, jonka jaamme joka vuosi osuuskaupan tuotosta nuor­ten työllistämiseen sekä urhei­lun, kult­tuu­rin sekä eri­lais­ten yleishyödyllisten järjestöjen tueksi. Jopa tänä vuonna, joka on ollut monella tapaa poikkeuksellinen. Jäsentemme omistamana osuuskuntana koko olemassaolomme ydin on olla mukana mahdollistamassa niitä asioita, jotka ovat maakunnan asukkaille tärkeitä.

Yrityslogo pelipaidassa tai mainos pelikentän laidassa – sponsorointi tuo kenties ensimmäisenä mieleen sen tarjoaman näkyvyyden, mutta kyse on paljon muustakin. PKO:lle se tarkoittaa yhteiskunnallista vastuuta tehdä hyvää ja edistää koko Pohjois-Karjalan elinvoimaa. Todellista pyrkimystä tukea ja mahdollistaa tulevaisuuden sankareita ensikipinöistä unelmiin. 

Ei uhka, vaan mahdollisuus

Yhteiskuntavastuutyömme pääkohde on lap­set ja nuoret. Juniorien harrastustoiminta antaa aktivoinnin ja lajioppien lisäksi myös eväitä tulevaisuutta varten. Parhaimmillaan harjoituksissa opitaan tunnetaitoja – käsitellään pettymyksiä ja onnistumisia – sekä luodaan elinikäisiä ystävyyssuhteita. Sponsoroinnin avulla seurat pystyvät palkkaamaan valmentajia, järjestämään kisamatkoja sekä pitämään harrastusmaksut alhaisina ja antamaan yhä useammalle mahdollisuuden nauttia joukkuehengestä ja yhteisistä saavutuksista. 

Pyrkimyksemme on vahvistaa nuorten uskoa itseensä ja osoittaa, että koti Pohjois-Karjalassa ei ole uhka, vaan mahdollisuus. Suomi, Eurooppa tai koko maailma – mitä ikinä uskallatkin unelmoida – haluamme osaltamme rohkaista ja auttaa menemään eteenpäin – juuri niin pitkälle, kuin haluat. Olipa kyseessä Joensuuta jo maailmankartalle vievä Kataja Basket tai vasta siipiään suoristelevan yleisurheilijan, meille kaikki ovat samanarvoisia. 

Kuvat